SBS media is part
of ProSieben Sat. 1

Radio City... on Radio City

Otsikossa mainittu brändi herättää tunteita ja aiheuttaa toimintaa. Olin viime helmikuussa perheeni kanssa lomamatkalla, kun Valtioneuvosto myönsi uudet radiotoimiluvat. Kello 13 julkitulleet luvat tulivat tietooni noin kolmea yli, kun ensimmäinen ihminen soitti ja kysyi töitä Radio Citystä. Päivän aikana sain lukuisia yhteydenottoja, joissa ihmiset olivat heti valmiina aloittamaan työt Cityn parissa. Ihmisten intohimoinen suhtautuminen tuntui aluksi hauskalta, koska missään ei ollut tarkempaa mainintaa millainen kanava on tulossa. Nopeasti ymmärsin, että ihmisille Radio City… on Radio City.

Yhteydenotot puolin ja toisin ovat jatkuneet ja jatkuvat edelleen. Keväällä käynnistetty rekryprosessi poiki yli 500 hakemusta. Toistaiseksi olemme julkaisseet René Mäkisen nimityksen Radio Cityn ja muiden SBS Median paikalliskanavien ohjelmajohtajaksi. Seuraava julkistus tapahtuu tämän tekstin lopussa.

Operaatio Plutos

Radio Cityn rakentaminen on nimetty kreikkalaisessa mytologiassa esiintyneen hyvän sadon jumalan mukaan. Myöhemmin Plutos muuttui myös vaurauden jumalaksi. Sopii meille. Tarinoiden mukaan Plutoksella oli myös heikompia hetkiä, mutta mitä niitä nyt tässä enempää puimaan. Katso Wikipediasta.

Operaatio Plutos pitää sisällään kaiken. Persoonat, erikoisohjelmat, musiikin, tutkimuksen, markkinoinnin, kanavatuotannon, verkkototeutuksen ja niin edelleen. Musiikkiin liittyvistä yksityiskohdista pitää mainita vinyylisoitin. Plutoksen vinyylitoimikunnan päätöksen mukaan Cityn studioon tuodaan kaksi soitinta. Mihin niitä käytetään ja kuka niitä käyttää, kerrotaan about marraskuussa.

Jos Radio City olisi mies

Hänen nimensä olisi Juha Vuorinen. Mielestäni Juha on huumorintajuinen ja fiksu, sekä kaveri joka huomataan hänen ilmaantuessaan tontille. Tätä Vuoris-mantraa hoin koko viime kevään myydessäni ihmisille tulevaa Cityä. Jossain vaiheessa muistin soittaa myös Vuoriselle ja ehdottaa tapaamista. Juhannuksen alla, 50 minuutin palaverin päätteeksi, kättelimme yhteistyön merkiksi. Vuorisen rooli, ohjelma ja muut faktat ilmoitetaan myöhemmin. Jotta odottavan aika ei käy pitkäveteiseksi, kannattaa virittää pieni duuniveikkaus kirjailijan tulevasta ruudusta.

Jussi Suvanto

Sisältöjohtaja

SBS Media

Hei! Olen Leena Puntila, SBS Median toimitusjohtaja. Minä ja SBS Median muu johto kirjoitamme tällä sivulla blogia mediamaailmasta ennen kaikkea SBS:n näkövinkkelistä, mutta myös yleisemmin. Kerromme täällä aina isot kuulumisemme ja maalaamme kuvaa tulevaisuudesta. Mielenkiintoisia lukuhetkiä.

Terveisin:

 


Etusivu Mediabrändit
    Iskelmä
    The Voice
    Radio City
    Radio 957
    Radio Sata
    Radio Jyväskylä
    Radio Mega
    TV Viisi
Mainosratkaisut
    Iskelmän mediamyynti
    The Voicen mediamyynti
    Radio Cityn mediamyynti
    Radio 957:n mediamyynti
    Radio Sadan mediamyynti
    Radio Jyväskylän mediamyynti
    Radio Megan mediamyynti
    SBS:n yleiset myyntiehdot
Blogi

Press
    Kuvapankki

Avoimet työpaikat
Yhteystiedot

In English
SBS Finland Oy
Tallberginkatu 1 C
00180 Helsinki
p. (0)20 747 4000
www.sbs.fi

Copyright ©
SBS Finland Oy